Matti Aro Ilveksen ja Tammelan Stadionin myyntipäälliköksi

Ilveksen Veikkausliiga-joukkueen taustayhtiö Ilves Edustus Oy:n ja Tammelan Stadionin operaattorina toimivan Ilves Stadion Oy:n uudeksi myyntipäälliköksi on nimitetty Matti Aro.

Ilveksen ja Tammelan Stadionin yritysmyynnin tehtävissä aloittanut myyntipäällikkö Matti Aro, 43, toimi edelliset kymmenen vuotta Oma Säästöpankin Tampereen keskustan konttorin johtajana. Laajan kontaktiverkoston Pirkanmaan yrityselämään keränneellä Arolla on yhteensä 16 vuoden kokemus finanssialalta. Koulutukseltaan Aro on kauppatieteiden maisteri, joksi hän valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 2010.

– Mielessäni oli jo pidempään siirtyminen työskentelemään urheilun pariin. Halusin nimenomaan Ilvekseen, sillä täällä on upea tarina meneillään ja Tammelan Stadionilla Suomen parhaat puitteet. On aivan mahtavaa päästä mukaan edistämään vahvassa nousussa olevan seuran kasvutarinaa, sanoo Matti Aro.

– Uusi rekrytointimme perustuu Ilveksen ja Tammelan Stadionin kasvuhakuisuuteen. Tavoitteenamme on jatkaa yhtiöiden liiketoiminnan kehittämistä ja liikevaihdon kasvattamista. Matin tuntemus alueemme yrityselämästä ja hänen kattava kontaktiverkostonsa antavat tähän vahvat edellytykset. Toivotamme Matin lämpimästi tervetulleeksi Ilvekseen, kommentoi Ilves Edustus Oy:n ja Ilves Stadion Oy:n toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen.

Yhtiöiden myyntitiimin muodostavat jatkossa myyntipäälliköt Matti Aro ja Lauri Lätti.